Ylisukupolvisuus on vapaaehtoistyön hyödyntämätön voimavara

Suomen Lions-liitto ja Suomen 20 000 leijonaa etsivät perinteikkäälle vapaaehtoiselle palvelutyölle uusia muotoja hankkeessaan Leijonat puhtaan veden puolesta. Kesällä alkanut hanke haastaa leijonat vesiensuojeluun yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa.

Toiminnan yhtenä moottorina ovat kokeneiden leijonien ja nuorten leojen, lionien nuorisojärjestöläisten, muodostamat ylisukupolviset vesileijonaparit.  Ylisukupolvisuus, mikä tarkoittaa tietojen ja taitojen kehittymistä ja kiertoa sukupolvien välillä, on tärkeä uusi avaus järjestössä, jota jäsenistön keski-iän nousu kirittää uusien toimintamuotojen kehittämiseen.  Vesileijonaparit tekevät töitä vesiensuojelun edistämiseksi ja vakiinnuttamiseksi osaksi valtakunnallista lionstoimintaa.

– Ylisukupolvisuus on vapaaehtoistyön hyödyntämätön voimavara. Jäsenistön ikääntyminen koskettaa tällä hetkellä useita järjestöjä. Kokeneiden ja nuorten jäsenten yhdessä innostuminen tässä maapallolle elintärkeässä puhtaiden vesien asiassa on kullanarvoista vapaaehtoistyön kehittymisen kannalta, sanoo Lions-liitto ry:n pääsihteeri Maarit Kuikka.

– Maailmanlaajuinen vapaaehtoistenpäivä, jota vietetään 5. joulukuuta, on hyvä hetki nostaa vapaaehtoistyön voima, ilo ja tulevaisuus keskusteluun.

Ministeri Tiilikainen: lionien paikallisklubit viemään vesiviestiä

Ympäristöministeriö näkee leijonaverkostossa suuren potentiaalin toimia vesien suojelemiseksi. Hanke on siksi nimetty hallituksen kärkihankkeeksi ja ympäristöministeriö rahoittaa sitä 160 000 eurolla.

– Toivotamme ”vesileijonat” lämpimästi tervetulleeksi vesiensuojelun talkoisiin. Järjestö lukuisine paikallisklubeineen ja kansainvälisine verkostoineen on hyvä väylä vesiviestin eteenpäin viemiselle ja uusien toimijoiden sitouttamiselle vesiemme hoitoon, sanoo asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Leijonat toteuttavat kärkihankkeessaan vuosina 2018 – 2020 maailman ensimmäinen vesiteemaisen aktiviteettikilpailun ja Lions Labin, jossa leijonat etsivät ratkaisuja puhtaiden vesien puolesta. Lisäksi alkamassa on muun muassa yhteistyö oppilaitosten kanssa. Hankkeen suojelija on lionien kansainvälinen presidentti, islantilainen Gudrun Yngvadottir.

Vuodesta 1960 toiminut Suomen Lions-liitto on osa kansainvälistä Lions Clubs International -järjestöä, joka on maailman suurin palvelujärjestö. Järjestön toiminnan ytimessä on oman lähiympäristön hyväksi tehtävä vapaaehtoistyö. Suomessa lionstoiminta tunnetaan muun muassa nuorten, perheiden ja vanhusten tukijana. Ympäristö on yksi järjestön vahvoista kansainvälisistä teemoista.

Lionsklubien muodostamaan yhteisöön kuuluu vuonna 2018 Suomessa 902 ja maailmassa 48 240 lionsklubia. Suomi kuuluu maailman aktiivisimpiin lionsmaihin. Suomen Lions-liitossa jäsenmäärä on 22 120. Lionien nuorisojärjestönä toimivia leoklubeja on Suomessa 20 ja niissä noin kaksisataa 12–30-vuotiasta jäsentä.

Leijonat puhtaan veden puolesta -hanke toteuttaa osaltaan Suomen vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmia, joissa esitetään toimet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Lisäksi hanke toteuttaa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön – kärkihanketta.

Kuvat medialle: https://www.lions.fi/media/kuvapankki/