Piirikierros alkoi Joensuusta – mikä uskomaton voimaporukka!

Maailman ensimmäinen Lions Lab sytytti H-piirin liekkeihin Joensuun pelastuslaitoksella, josta alkoi Leijonat puhtaan veden puolesta -projektitiimin piirikierros 30.1.2019.

Illan isäntien, lion Esko Hätisen, DG Pentti Päivisen ja CS, CT Seppo Muikun haaviin oli tarttunut kymmenkunta vesiensuojelumyönteistä aktiiviklubia, joiden kanssa vesipeuhumeininki ei ollut kaukana!

Lions Labissa kehitetään yhdessä yli rajojen tulevaisuuden vesitekoja

Lions Lab on parituntinen yhteissuunnittelupaja, jossa katsotaan ensin yhdessä ulapalle tulevaisuuteen ja sen jälkeen sukelletaan syvälle tähän päivään ja aina omaan itseemme saakka – mitä juuri minä olisin valmis ihmisenä ja leijonana tekemään puhtaan veden riittävyyden vuoksi maailmassa?

Lions Labin tavoitteena on napata kiinni niistä konkreettisista tulevaisuuden vesiteoista, joilla on merkitystä ja jotka ovat myös tehtävissä Leijonien palveluarjessa.

Mikä tulee sydämestä, osuu sydämeen – ja Leijonat ovat sydämen asialla!

Jokainen klubi on tärkeä, jokainen idea on tärkeä, jokaisen leijonan oma ääni kuuluviin!

Joensuu sijaistee usean Itämereen laskevan vesistön latvoilla. Joensuussa vesiensuojeluyhteistyö viranomaisten kanssa sujuu ja monta rautaa on tulessa tälläkin hetkellä; virtavesikalojen vaellusesteitä poistetaan mm. purkamalla tarpeettomia voimaloita ( Kitee), ja hulevesikosteikkojen rakentamisellekin on myönnetty rahoituksia. Valtiolta saa apua ja rahaa, mutta hyvän aloitteen tekevät vastuulliset kuntalaiset itse!

Joensuussa mietittiin, mitä tehdä puhtaan veden turvaamisen puolesta Suomessa – oman piirin ja kunkin klubin alueella, jokaisen Leijonan omalla takapihalla?

Ideoiden kirjoa: vesilähettiläät, kertakäyttövapaa lionstoiminta, hiilineutraali vuosikokous

Joensuun leijonat kantavat huolta roskaamisesta -niin näkyvästä kuin näkymättömästä – miten se saataisiin loppumaan? Vesilähettiläs ja vesikummileijonille olisi kysyntää kouluissa. Nuoret tarvitsevat kokemustietoa tuekseen kohdatessaan ilmastonmuutoksen tuomia haasteita. Vesikummin rinnallaolo voisi luoda ravitsevaa ja huojentavaa vesivuoropuhelua sukupolvien välille.

Haaveiltiinpa tapaamisessa myös kertakäyttötuotevapaasta lionstoiminnannasta vuoteen 2020 mennessä. Tähän haasteeseen voisi jokainen Suomen klubi osallistua, vaikka saman tien kokouksissaan? Entäpä millainen olisi hiilineutraali Lions-vuosikokous?

Leijonien vesiministerikin toivotettiin tervetulleeksi ja golfkenttien eettisyys vesiensuojelun näkökulmasta teroitti sekin osaltaan leijonien vesiensuojeluhampaita. Taivaanrannassa nähtiin myös utopia uudesta mahdollisuudesta, jossa kaikki maailman vesistöt olisivat jälleen puhtaina hetken ja ihmiskunta voisi alkaa pitää omilla valinnoillaan vesistöjä puhtaana tästä eteenpäin aina ja ikuisesti.

”Kun unelmat sanoo ääneen niin niillä on ihan eri mahdollisuus myös toteutua!”

Joensuulainen leijona
Seuraava askel: aktiviteettikilpailu

Lopuksi kannustimme ja innostimme leijonia tekemään ideoistaan konkreettisia aktiviteettiehdotuksia ja ilmoittamaan ne mukaan parhaillaan käynnissä olevaan aktiviteettikilpailuun. Kilpailussa etsimme hyväksi todettuja tai aivan uusia aktiviteetti-ideoita, joilla parannetaan vesien laatua ja ennaltaehkäistään vesien likaantumista. Ideoita voi jättää 31.3.2019 saakka osoitteessa www.puhtaatvedet.lions.fi/aktiviteettikilpailu.  

Haluatko Lions Labin omaan piiriisi?

Ole yhteydessä:  karoliina.vilander@lionstoimisto.fi, p. 044 090 0912.

Mikä ihmeen Leijonat puhtaan veden puolesta – hanke?

Lue lisää: www.puhtaatvedet.lions.fi